​SAIRAANHOITAJA TIA YLIJOKI

Seuraa Tiaa Instagramissa!

Olen Tia Ylijoki, esteettisiin hoitoihin ja medikaaliseen ihonhoitoon erikoistunut sairaanhoitaja Kuopiosta. Ammatilliselta taustaltani olen leikkaussalihoitaja. Olen työskennellyt intraoperatiivisen hoidon parissa yli 8 vuotta ennen uppoutumistani esteettisten hoitojen maailmaan. Esteettisten hoitojen parissa pääsen yhdistämään sairaanhoitajan ammattitaitoni muihin intohimoni kohteisiin; estetiikkaan, naisellisuuteen ja kauneuteen.
Toimin Nordic Med Spa:ssa sekä Nordic Med Academy:ssa myös esteettisten hoitojen kouluttajana.

Esteettisenä hoitajana haluan auttaa asiakkaitani korostamaan heidän upeimpia piirteitään luonnollisuutta ja symmetriaa kunnioittaen. Tavoitteeni on, että peiliin katsoessaan asiakkaani näkisivät itsensä juuri niin upeina, kuin he todella ovatkin – ilman huomion kiinnittymistä niihin epävarmuutta aiheuttaviin piirteisiin. Muita minulle tärkeitä arvoja työskentelyssäni on laadukkuus turvallisuus ja ammattitaito, joita pidän yllä jatkuvalla kouluttautumisella.

Jokainen meistä on ansainnut pitää itsestään. Itsevarmuus ja todellinen kauneus kumpuavat sisältäpäin, asioista joita ajattelemme itsestämme kun näemme kuvamme.

Nähdään Kuopion klinikalla!

Varaa aikA hoitoon

Varaa aika helposti netistä tai soittamalla 010 3389 555

Helsinki Kaisaniemi

Kaisaniemenkatu 4, 00100 Helsinki

Kartta ja lisätiedot

Helsinki KALASATAMA

Työpajanpiha 2C, 00580 Helsinki

Kartta ja lisätiedot

ESPOO

Piispanportti 10, 5.kerros, 02200 Espoo

Kartta ja lisätiedot

Lahti

Vesijärvenkatu 11 C, 15140 Lahti

Kartta ja lisätiedot

Tampere

Hämeenkatu 19 (2.krs), 33200 Tampere

Kartta ja lisätiedot

Turku

Linnankatu 9 C 8, 20100 Turku

Kartta ja lisätiedot

Kuopio

Suokatu 27, ​70100 Kuopio

Kartta ja lisätiedot

Aukioloajat

Avoinna ma-su sopimuksen mukaan

Puhelinasiakaspalvelu: +358 10 338 9555, avoinna ma-to klo 9-16:00

Jälkihoitoon liittyvä kiireetön neuvonta: palaute@nordicmedspa.fi

Ajanvarausten muutokset ja peruutukset yli 48 tuntia ennen varattua aikaa: peruutus@nordicmedspa.fi

Media yhteydenotot: laura.tolvanen@nordicmedspa.fi

Muut asiat: info@nordicmedspa.fi

Y-tunnus: 2936796-5

Seuraa meitä