Täyteainehoitoja, varsinkin huulten täyttöjä, tehdään paljon. Aina kaikki ei kuitenkaan suju kuin Strömsössä. Tässä blogitekstissä puheenvuoro annetaan Nillalle. Hän saapui Nordic Med Span lääkärin pakeille sen jälkeen, kun muualla tehty huulten täyttö oli epäonnistunut.
Täyteaineen poisto
9 kysymystä Nillalle
1. Miksi hakeuduit täyteaineen poistoon?
Hakeuduin poistoon, koska edellinen täyttöni oli mennyt täysin pieleen ja täyteaine oli levinnyt reilusti huulten ulkopuolelle. Huulten koko oli valtava. Huulet olivat kipeät sekä aivan liian turpeat. Ongelma haittasi ihan jokapäiväistä elämää, koska se ei ollut mitenkään huomaamaton.
2. Miltä alueelta täyteainetta poistettiin?
Täyteaine poistettiin huulista mutta myös niiden ympäriltä. Se kun oli lähtenyt vaeltamaan aivan vääriin paikkoihin.
3. Miten hoito eteni?
Koska täyteainetta oli itselläni lähtökohtaisesti niin paljon, hoitokertoja vaadittiin useampi. Huuliin sekä niiden ympäristöön ruiskutettiin hyaluronidaasia, joka lähti sulattamaan täyteaineita pois. Hoito itsessään olisi ollut täysin kivuton, jos olisin heti niellyt ylpeyteni puudutuksen suhteen. Toisella ja kolmannella hoitokerralla olin kuitenkin fiksumpi puudutuksen kanssa, eikä koko hoito tuntunut miltään. Hoidon jälkeen oli rutkasti turvotusta, joka kuitenkin oli jo seuraavana päivänä hävinnyt.
4. Sattuiko täyteaineen poisto?
Puudutuksen kanssa operaatio oli täysin kivuton. Ilman puudutusta aineen pistäminen tuntuu erittäin epämukavalta.
5. Montako vastaanottokäyntiä tarvittiin?
Vastaanottokäyntejä kertyi täyteaineen poiston parissa kolme. Vähempi varmasti olisi riittänyt, jos ei oltaisi ihan puhtaalta pöydältä haluttu aloittaa. Oli hyvä saada kaikki, vuosia kerrytetyt aineet kuitenkin alta pois ennen uutta täyttöä.
6. Sinulle tehtiin siis uusi huulten täyttö sen jälkeen, kun vanhat täyteaineet oli sulatettu pois?
Kyllä! Heti kun vanhat aineet oli saatu pois, tehtiin uusi täyttö. Ja sain yhdellä kerralla huulista juuri sellaiset kuin niistä aina olin halunnut.
7. Mitä sanoisit ihmiselle, joka harkitsee täyteainehoitoa?
Antaisin neuvon, että valikoi hyvin tarkasti, kuka laittaa ja mitä ainetta laittaa. Koskaan ei kannata juosta halvan hinnan perässä, kun kyse on täyteaineista.
Suosittelisin perehtymään siihen, onko laittajalla valmius toimia, jos jokin meneekin pieleen.
Kauniiden huulten kuvat Instagram-feedissä eivät tee kenestäkään ammattilaista. Jos valikoi kerralla huolellisesti, pystyy välttämään juurikin tällaiset prosessit, joita olen itse nyt käynyt läpi.
8. Entä mitä sanoisit ihmiselle, joka harkitsee täyteaineen poistoa?
Suosittelen, ihan ehdottomasti. Jos yhtään tuntuu siltä, että ainetta olisi hyvä saada vaikka vain tietyltäkin alueelta pois, hoito on nimenomaan helppo sekä kivuton.
9. Haluatko kertoa vielä jotain muuta?
En keksi yhtäkään pahaa sanaa siitä, mitä teidän klinikallanne koin. Alusta asti minulla oli olo, että olen osaavissa käsissä. Enkä muista, toinko edes toiveitani missään vaiheessa suuremmin ilmi, mutta silti lopputulos oli niin huojentava ja minua miellyttävä. Oli ihana oppia taas tykkäämään peiliinkatsomisesta.