Laajentuneet ihohuokoset vaivaavat kaikenikäisiä ihmisiä. Nuorella ihmisellä ihohuokosten laajeneminen johtuu usein ihon rasvaisuudesta ja ylenmääräisestä talintuotannosta. Myös perimällä on osuutensa. Ihohuokosten koko ja ulkonäkö määräytyvätkin viime kädessä geeneissä.
Joskus laajentuneet ihohuokoset ovat merkki ihon ikääntymisestä. Kun iho veltostuu, myös huokoset saattavat näkyä aiempaa selvemmin
Ihohuokosten kokoa ei voi pysyvästi muuttaa, mutta suuretkin huokoset voi häivyttää lähes näkymättömiin.
MISTÄ LAAJENTUNEET IHOHUOKOSET JOHTUVAT?
Iho on ihmisen suurin elin. Ihossa on miljoonia ihohuokosia, ja vain osa näistä näkyy ihmissilmin. Ihohuokosissa on talirauhasia. Talirauhasissa syntyy seebumia, joka on vahamaista rasvaa ja jota kutsutaan usein ihotaliksi.
Ihotalin eli seebumin määrään ja talintuotannon aktiivisuuteen vaikuttavat ensisijaisesti hormonit. Hormonitoiminnan muuttuessa talintuotanto saattaa kiihtyä huomattavasti. Näin käy usein esimerkiksi murrosiässä, e-pillereiden käyttöä aloitettaessa ja lopetettaessa, raskauden ja imetyksen käännekohdissa sekä esivaihdevuosien aikana.
Siellä, missä talirauhasia on eniten, siellä näkyy myös kiihtynyt talintuotanto. Muun muassa kasvojen, selän, rintakehän ja nivusten ihohuokosissa on runsaasti talirauhasia, ja tämän vuoksi kiihtynyt talintuotanto myös näkyy ensimmäisenä näissä paikoissa.
Kun talintuotanto kiihtyy, huokosiin syntyy helposti erilaisia tukkeumia, esimerkiksi mustapäitä. Tukkeuma estää talin pääsemisen ulos huokosesta. Kun uutta talia syntyy koko ajan eikä syntynyt tali pääse virtaamaan ulos, ihohuokonen laajenee. Laajentuneet ihohuokoset vaivaavat – ehkä hiukan yllättäen – myös normaali- ja kuivaihoisia ihmisiä.
Kosmeettista ongelmaa voidaan hoitaa
Suuret huokoset tekevät ihosta samean näköisen, varsinkin jos huokosissa on tukkeumia. Kyse on kuitenkin lähes aina puhtaasti kosmeettisesta ongelmasta. Siksi apukin löytyy usein kosmetiikasta ja ihonhoitorutiineiden uudistamisesta. Myös erilaiset medikaaliset kasvohoidot tarjoavat täsmäratkaisuja laajentuneiden huokosten häivyttämiseen ja hoitoon.
Ihohuokosia ei voi avata tai sulkea, eikä niitä voi pienentää. Usein kuitenkin puhutaan huokosten avaamisesta, ja tällöin viitataan lähinnä ihon syväpuhdistamiseen ja epäpuhtauksien poistamiseen.
Puhdistetulla ja hyvin hoidetulla iholla laajentuneet ihohuokoset näyttävät paremmilta kuin epäpuhtaalla, hoitamattomalla iholla.
Mistä ne johtuvat?
Perintötekijät
Geenit määräävät mitä suurimmassa määrin sen, kuinka suuret ihohuokoset ihmisellä on. Usein laajentuneet ihohuokoset ovat ns. sukuvika.
Ikääntyminen
Ihon kiinteys, kimmoisuus ja palautumiskyky vähenevät ikääntymisen myötä. Kun iho venyy, venyvät myös ihohuokoset.
Sukupuoli
Miehen ihohuokoset ovat keskimäärin suuremmat kuin naisen.
Elämäntavat
Aurinko aiheuttaa 80 prosenttia kaikista ihon ikämuutoksista. Auringonpalvonta tekee ihosta velton ja pussittavan. Veltostunut iho merkitsee myös laajentuneita ihohuokosia. Myös alkoholin liikakäyttö aiheuttaa huokosten laajentumista.
Virheellinen ihonhoito
Vääränlaiset ihonhoitotuotteet tai puutteelliset ihonhoitorutiinit saattavat korostaa suurentuneita ihohuokosia. Jos huokosiin kertyy talia, joka ei pääse poistumaan, huokoset laajenevat. Erilaiset epäpuhtaudet vaikuttavat toisellakin tapaa: esimerkiksi mustapäät korostavat huokosten kokoa ja vetävät katseen juuri ihohuokosiin.
Miten voidaan hoitaa?
Maksuton konsultaatio
Mikäli laajentuneet ihohuokoset mietityttävät ja etsit ratkaisuja ongelmaasi, voit lähteä liikkeelle konsultaatiosta, joka ei sido sinua mihinkään.
Tarjoamme konsultaatiovastaanottoja kaikilla klinikoillamme: Helsingissä, Hyvinkäällä, Tampereella ja Turussa.
Myös kuvakonsultaatiot onnistuvat.
Kaikki konsultaatiomme ovat maksuttomia. Konsultaatiossa käymme läpi kaikki erilaiset hoitomuodot hinta-arvioineen. Sinun ei tarvitse tietää itse ratkaisuja tai tuntea toimenpidevaihtoehtoja. Me ammattilaiset olemme sinua varten.
Kotihoito
Ihohuokosten laajentumisen ehkäiseminen on helpompaa kuin laajentuneiden huokosten hoitaminen. Seuraavat kotihoito-ohjeet ehkäisevät tehokkaasti huokosten suurentumista. Ohjeista voi olla apua myös laajentuneiden huokosten häivyttämiseen.
- Panosta laadukkaisiin ja juuri sinun ihotyypillesi sopiviin ihonhoitotuotteisiin. Väärillä (tehottomilla tai toisaalta liian aggressiivisilla) tuotteilla ongelma voi ajan kuluessa jopa pahentua. Halutessasi voit varata ajan veloituksettomaan konsultaatioon, jossa ammattilainen auttaa sinua ihonhoitorutiinien luomisessa ja kotihoitotuotteiden valinnassa.
- Huolehdi ihon puhtaudesta. Rasvainen iho kannattaa puhdistaa geelimäisillä tuotteilla, normaali ja kuiva iho kaipaa voidemaista puhdistusta. Älä ylipuhdista.
- Suojaa iho aina auringolta.
- Retinoidit – oikein käytettyinä – auttavat usein huokosten häivyttämisessä.
- Vältä alkoholia, nuku ja liiku sopivasti; suosi terveitä elämäntapoja – hauskanpitoa unohtamatta.
Medikaalinen ihonhoito
Medikaalinen ihonhoito tarjoaa monenlaisia keinoja laajentuneiden huokosten häivyttämiseen.
- Kemiallinen kuorinta on täsmähoito laajentuneille ihohuokosille. Pinnalliset kuorinnat (AHA- ja BHA-liuokset) toimivat sarjahoitona.
Esteettiset hoidot
Esteettiset hoidot ovat ei-kirurgisia toimenpiteitä, joiden avulla laajentuneet ihohuokoset saadaan tehokkaasti kuriin.
- Mikrobotox on erinomainen toimenpide, joka kohdistetaan ihoon, ei lihakseen. Esteettisistä toimenpiteistä mikrobotox on ainoa, jolla huokosia voidaan aidosti jonkin verran pienentää – toki vain väliaikaisesti.
- Usein tehokkaimman ratkaisun tarjoaa joko IPL- tai laserhoito.
- Kaikkia esteettisiä ongelmia hoidettaessa parhaita tuloksia saavutetaan yhdistelemällä erilaisia toimenpiteitä. Sopivin hoitosuunnitelma sekä ihon että budjetin kannalta löytyy maksuttomassa konsultaatiossa.