Miten päästä kasvojen arvista eroon?
Onko sinulla kasvoissa häiritseviä arpia joista haluaisit päästä eroon? Arpikudos syntyy kun ihon verinahka eli dermis vaurioituu esimerkiksi tulehduksen, tapaturman tai leikkauksen vuoksi. Vaurioituneisiin kohtiin muodostuu kollageenikuiduista varakudosta, jonka tehtävänä on täyttää haavat ja tukea ihon paranemista. Uusi kudos saattaa kuitenkin paranemisen jälkeen jäädä huomattavan erilaiseksi ympäröivästä ihosta.
Ennen arpien hoitoa on hyvä ottaa huomioon se, että niiden hoito voidaan aloittaa sitten kun arven kypsymisprosessi on päättynyt, yleensä noin vuoden kuluttua arven syntymisestä. Aknearpia hoidettaessa, tulee aktiivisen tulehduksen olla parantunut ensin.

Mitä kaikkia vaihtoehtoja on arpien hoitoon?
TCA CROSS – hoito
TCA CROSS on lyhenne termistä trichloroacetic acid chemical reconstruction of skin scars. Kyseessä on kyllästetyllä trikloorietikkahapolla (TCA) tehtävä arpien kemiallinen muokkaus. Hoito soveltuu parhaiten ns. ice pick -arpiin, jotka ovat pistemäisiä syviä kuoppia ihossa, mutta hoitoa voidaan tehdä myös tarkkarajaisiin ja litteisiin boxcar-arpiin.
Hoidossa arven pohjalle sivellään pieni määrä vahvaa TCA-happoa. Happo saa ihon reagoimaan siten että kollageenin muodostus lisääntyy ja arpi tasoittuu. Hoito on nopea ja kivuton. Happoa ei sivellä kasvojen koko iholle vaan kohdistetaan vain arpien kohdalle.
Happo muuttaa käsitellyn alueen ihon valkoiseksi ja tämä ns. frosting-ilmiö voi kestää joskus useamman tunnin. Käsitellylle alueelle saattaa muodostua pieni rupi, jonka annetaan irrota itsestään.
Jo yksi hoitokerta tasoittaa ihoa, mutta parhaan tuloksen saat 3-6 kerran sarjahoidolla. Hoitojen välissä tulee olla vähintään kaksi viikkoa. Lopullinen tulos on nähtävissä n. 6 kk sisällä hoidosta.
Mikroneulaus arpien hoitoon
Mikroneulaus on kevyt neulaushoito, joka kirkastaa, tasoittaa ja napakoittaa ihoa. Sarjahoidon avulla voidaan häivyttää aknerpia.
Mikroneulauksen teho perustuu siihen, että neulat tekevät ihoon tuhansia pieniä mikrokanavia, joiden ansiosta ihoon voidaan kuljettaa ja imeyttää räätälöidysti ihon tarvitsemia tehoaineita. Neulan pistot myös itsessään stimuloivat ihoa tuottamaan uutta kollageenia ja elastiinia. Tämä näkyy ihon kiinteytymisenä ja kimmoisuuden lisääntymisenä kun kollageenin tuotanto lisääntyy.
Aknearpien hoito subskisiolla
Aknearpien subkisio hoito on tarkoitettu syville aknearville. Hoidon tarkoituksena on irroittaa sidekudossäikeitä arven pohjalta, jonka myötä arpi tasoittuu. Samalla arven alle voidaan injisoida pieni määrä hyaluronihappopohjaista täyteainetta, joka voi mahdollisesti parantaa hoidon tulosta.
Hoidon alussa hoidettavat alueet puhdistetaan ja voidaan mahdollisesti puuduttaa voidepuudutteella. Tämän jälkeen neulalla käsitellään arven alue. Hoitoja Nordic Med Spa:lla toteuttaa vain lääkäri. Jo yksi hoitokerta antaa huomattavia tuloksia.
Arpien hoito on yksilöllistä
Kasvojen arville löytyy siis paljon erilaisia vaihtoehtoja. Meillä ammattilaiset auttavat sinua valitsemaan juuri sinulle sopivan vaihtoehdon. Usein voidaan myös yhdistää eri hoitomenetelmiä parhaan lopputuloksen saamiseksi.
MIKSI NORDIC MED SPA
- Nordic Med Spassa työskentelevät Suomen koulutetuimmat esteettiset sairaanhoitajat ja lääkärit, jotka suhtautuvat alaansa intohimoisesti. Henkilökunta kouluttautuu aktiivisesti, jolloin voimme tarjota asiakkaillemme alan laadukkaimmat palvelut.
- Asiakkaan kiireetön kohtaaminen, potilasturvallisuus, toiminnan laillisuus ja viranomaisten ohjeiden noudattaminen ovat meille kunnia-asioita. Meillä injektiohoitoja tekevät vain terveydenhuollon ammattilaiset.
- Luonnolliset lopputulokkset – Nordic Med Spa on erikoistunut maltillisiin ja luonnollisiin lopputuloksiin.