Väsyneet kasvot

Väsyneet kasvot ja väsynyt ilme muuttavat koko olemusta. Väsymyksen merkkien takaa löytyy monenlaisia syitä. Unen ja levon puutteen lisäksi ilmettä samentavat muun muassa ihon aurinko- ja ikääntymisvauriot, stressi ja joskus puutteellinen ruokavaliokin.

Koska kasvot ovat ensimmäinen asia, jonka ihmiset meissä havaitsevat, moni meistä tahtoo häivyttää kasvojensa väsynyttä ilmettä.

Ongelmista ratkaisuihin

Väsyneet kasvot

Väsyneet kasvot tekevät ihmisen olemuksesta uupuneen tai jopa vihaisen. Mitä enemmän ihmisellä on ikää, sitä herkemmin väsymys kasvoilla näkyy.

Väsynyt ilme on monen asian summa. Elämätyyli vaikuttaa, samoin kuormittavat elämäntilanteet. Levon, unen ja liikunnan puute, tupakointi, alkoholin käyttö, jatkuva stressi ja yksipuolinen ruokavalio aiheuttavat ei-toivottuja muutoksia elimistön toimintaan. Nämä muutokset heijastuvat kasvojen ihoon ja ilmeeseen – ennemmin tai myöhemmin.

Kasvoilla väsymys näkyy aluksi ihon sameutena, ihohuokosten laajenemisena ja kuivuutena. Kuivuus ja laajentuneet ihohuokoset tekevät ihosta epätasaisen. Epätasainen iho heijastaa valoa huonommin kuin tasainen iho. Varjot ja tummat kohdat tekevät koko ilmeestä määrittelemättömällä tavalla väsyneen näköisen.

Väsymyksen merkeillä on taipumus muuttua ajan myötä ikääntymisen merkeiksi. Jos ikääntymismuutoksia tahtoo ehkäistä, on tärkeää päivittää ihonhoitorutiinit jo siinä vaiheessa, kun kasvoilla alkaa näkyä ensimmäisiä väsymyksen merkkejä.

Väsyneet kasvot

Mistä väsynyt ilme johtuu?

  • Unen puute

    Unen ja levon puute sekä pätkittäinen uni kuormittavat elimistöä. Iho on ihmisen suurin elin. Siksi väsymyskin heijastuu ihoon ja sen ulkonäköön.

    Nuoren ihmisen kasvoilla unen ja levon puute näkyy usein ihon sameutena ja silmänympärysihon tummuutena. Iän karttuessa väsymyksen merkkejä tulee lisää: levon puute alkaa näkyä myös ihon veltostumisena ja ryppyisyytenä.

  • Elämäntavat

    Väsyneet kasvot viestivät joskus – mutta eivät aina – epäterveistä elämäntavoista. Jos väsyneen ilmeen takaa löytyy epäterveitä elämäntapoja, väsymyksen merkkejäkin on helppo hoitaa pienillä elämäntapamuutoksilla.

    Elämäntapamuutosten ei aina tarvitse olla mittavia: hieman lisää unta, hiukan lisää kasviksia ja muutama korttelinväli lisää kävelyä päivittäin – jo näillä saadaan usein ratkaisevia muutoksia väsyneeseen ulkonäköön.

  • Kuolleet ihosolut

    Joskus kasvot näyttävät väsähtäneiltä ja harmailta, koska iho kaipaa kuorintaa ja kosteutusta.

    Ihosolujen elinkaari on lyhyt, ja kuollutta ihosolukkoa syntyy päivittäin lisää. Koska valo heijastuu epätasaisesti epätasaiselta pinnalta, kuollut ihosolukko saattaa tehdä ihosta harmaan ja elottoman.

  • Ikääntyminen ja hormonit

    Monet ikämuutoksista näyttävät väsymyksen merkeiltä. Jos ilme näyttää väsyneeltä keskellä levollista kesälomaakin, kyse on mitä luultavimmin ikämuutoksista, ei niinkään väsymyksestä.

    Myös hormonit vaikuttavat. Hormonaalisten muutosten nivelvaiheissa (esim. murrosikä, raskaus, imetys, vaihdevuodet) kasvot voivat näyttää tavanomaista väsyneemmiltä.

    Väsymyksen merkit saattavat korostua myös kuukautisten aikana ja toisaalta vähentyä ovulaation aikaan.

  • Iho-ongelmat

    Jos ihmisellä on iho-ongelmia, ne saattavat ärhäköityä stressin ja väsymyksen yhteydessä. Stressaantunessa elimistössä kortisolitasot nousevat ja keho keskittyy tärkeimpien elinten toimintojen turvaamiseen. Kasvojen ihossa lymfa- ja verenkierto puolestaan hidastuu. Kasvojen iho näyttää samean väsähtäneeltä, jopa veltolta.

  • Aurinko

    Auringon UV-säteet aiheuttavat ihossa laajoja vaurioita. Kun kasvojen ihoon syntyy pigmenttiläiskiä, ilme muuttuu aiempaa väsyneemmäksi. Ihon kuivuus lisää väsynyttä vaikutelmaa.

    Aurinko on ihon katala vihollinen. Alkuun auringonotto tekee ihosta heleän ja hehkuvan. Kun rusketus vaalenee, heleys ja hehku katoavat. Jäljelle jää auringon ja ilmansaasteiden kuivattama, epätasaisen värinen iho, joka tekee ilmeestä väsyneen.

Hoitomuodot

Kotihoito, medikaalinen ihonhoito, esteettiset hoidot

  • Maksuton konsultaatio

    Mikäli väsyneet kasvot, väsynyt ilme ja ihon sameus mietityttävät ja etsit ei-kirurgisia ratkaisuja ongelmaasi, voit lähteä liikkeelle konsultaatiosta, joka ei sido sinua mihinkään.

    Tarjoamme konsultaatiovastaanottoja kaikilla klinikoillamme: Helsingissä, Hyvinkäällä, Tampereella ja Turussa.
    Myös kuvakonsultaatio ja videokonsultaatio onnistuvat.

    Kaikki konsultaatiomme ovat maksuttomia. Konsultaatiossa käymme läpi kaikki erilaiset hoitomuodot hinta-arvioineen. Sinun ei tarvitse tietää itse ratkaisuja tai tuntea toimenpidevaihtoehtoja. Me ammattilaiset olemme sinua varten.

  • Kotihoito

    Väsymyksen merkit reagoivat yleensä nopeasti ihon kotihoidossa tehtyihin muutoksiin.

    • Juo tarpeeksi vettä, syö monipuolisesti, vähennä kofeiinin ja valkoisen sokerin määrää. Käytä alkoholia kohtuullisesti. Hoida myös rauta-arvot kuntoon.
    • Ulkoile ja liiku puolisen tuntia päivässä.
    • Lopeta tupakointi tai vähennä sitä.
    • Jos mahdollista, nuku enemmän. Kauneusunista ei puhuta turhaan.
    • Jos kasvot ovat turvonneet, käytä korkeaa tyynyä ja testaa kasvojen varovaista kylmäpakkaushoitoa aamuisin.
    • Hanki laadukkaat ihonhoitotuotteet ja käytä niitä ohjeen mukaan.
  • Medikaalinen ihonhoito

    Medikaalinen ihonhoito tarjoaa monenlaisia ratkaisuja väsyneen ilmeen hoitoon:

    • ZO Skin Health -kasvohoidot tekevät hyvää väsyneille kasvoille. Iho kirkastuu ja tasoittuu. Väsyneelle iholle räätälöity kasvohoito on myös oivallinen tapa rentoutua ja levätä.
    • Dermaplaning-hoito kirkastaa ja heleyttää väsyneen ilmeen hetkessä. Hoitoon voidaan yhdistää myös kemiallinen kuorinta tehostamaan tulosta. Väsyneen ilmeen kuorintaan sopivat monet hapot, esimerkiksi maitohappo ja glykolihappo.
    • Väsyneet kasvot hyötyvät myös kevyistä neulaushoidoista, esimerkiksi mikroneulauksesta ja mesoterapiasta.
    • Jos aikaa on vain yhteen käyntikertaan, täsmäapua tarjoavat Aquagold Fine Touch ja Juvéderm Volite -syväkosteutushoito.
  • Esteettiset hoidot

    Esteettiset hoidot – esimerkiksi pistoshoidot – ovat ei-kirurgisia toimenpiteitä. Näiden avulla voidaan korjata väsymyksen merkkejä, jotka ovat muuttumassa pysyviksi ikääntymismerkeiksi.

    • PRP-hoitosarja kirkastaa, tasoittaa ja elvyttää ihoa tehokkaasti. PRP sopii sinulle, joka kaihdat synteettisiä aktiiviaineita mutta kaipaat tehokasta apua väsymyksen merkkien häivyttämiseen.
    • Myös mesolankahoito kirkastaa ihoa. Suorilla tai kierrelangoilla tehty hoito poistaa turvotusta sekä vauhdittaa lymfakiertoa ja verenkiertoa kasvoilla. Iho tasoittuu ja kiinteytyy.
    • Ihon tehokirkastamiseen sopii myös Plasma Pen -toimenpide, joka tehdään spray-tekniikalla koko kasvoille. Plasma Pen -hoidosta toipumiseen on kuitenkin varattava aikaa noin viikko.

Panosta tai pihistä

ZO Skin Health 10% Vitamin C Self-Activating
Arcaya Vitamin C

(Klikkaa kuvaa lukeaksesi lisää.)

C-vitamiini ZO
C-vitamiini Arcaya

Testaa nämä!

Väsyneen ilmeen heleyttäminen voi olla täysin ilmaista, kun panostat mielihyvähormoneiden ja -välittäjäaineiden stimulointiin.

  • Serotoniini

    Serotoniini lisää levollisuutta ja tasapainoisuutta. Buustaa serotoniinintuotantoasi ulkoilemalla ja nauttimalla päivittäin auringosta – ilme kirkastuu. Muista käyttää aurinkosuojavoidetta, niin et tuhoa tuloksia.

  • Oksitosiini

    Oksitosiinia nimitetään rakkaushormoniksi. Se kaunistaa ja saa toiset ihmiset näyttämään kauniilta. Oksitosiinia saa lisää halaamalla ja hellimällä toisia ihmisiä tai paijaamalla eläimiä. Moni ihminen saa saman vaikutuksen myös eläin- tai vauvavideoista.

    Testaa myös akupunktio!

  • Dopamiini

    Dopamiini muuttaa kasvot heleän ja levänneen näköisiksi. Lisää dopamiinia saat, kun lisäät proteiinin määrää ruokavaliossasi. Myös seksi, liikunta, uni, lempimusiikin kuuntelu ja meditointi nostavat dopamiinitasoja kehossasi.

    Aivot voi huijata tuottamaan dopamiinia myös to do -listoilla: Listaa sopiva määrä tehtäviä kullekin päivälle ja viivaa tehtävät yli, kun olet ne suorittanut. Jonkin ajan päästä huomaat saavasi mielihyvää tästä toiminnasta. Dopamiinipurskahdus ja mielihyvä tekevät sinusta viehättävän näköisen.

  • Endorfiini

    Endorfiini lisää onnen tunnetta ja vähentää stressiä. Endorfiiniryöpsähdys vähentää väsymyksen merkkejä kasvoilla. Käy 20–30 minuutin pituisella hikilenkillä, niin saat loppupäivän ajaksi hehkuvan, levänneen ilmeen. Saman efektin saat myös kunnon nauruhepuleilla.

Varaa aika maksuttomaan konsultaatioon

Valitse aluksi kolmesta konsultaatiomuodosta itsellesi sopivin:

1. Kuvakonsultaatio – lähetä kuvasi ammattilaistemme arvioitavaksi.
2. Videokonsultaatio – keskustele esteettisen sairaanhoitajan kanssa videoyhteyden välityksellä.
3. Klinikkakonsultaatio — keskustele ammattilaisemme kanssa klinikalla.

Klinikka- ja videokonsultaatioajan voit varata verkkoajanvarauksesta tai puhelimitse numerosta 010 3389 555

© Copyright - Nordic Med Spa